Suurimmat keno-voitot Suomessa

Kenoa on pelattu Suomessa 1980-luvulta lähtien. Silloin Raha-automaattiyhdistys lanseerasi sen pelikoneena nimellä Korttikeno. Tämän lisäksi RAY kehitti Keno 40 -pelin eli nykyisen numerokenon kymmenen vuotta myöhemmin. Sitä on voinut pelata netissä Suomessa vuodesta 2002 lähtien ja muilla sivuilla yli kymmenen vuoden ajan.

Suomalaiset ovat innokasta rahapelikansaa, joka on monien muiden pelien ohella innostunut pelaamaan kenoa. Keno on Veikkauksen sivujen yksi suosituimmista peleistä heti loton jälkeen, joskin muutkin rahapelit ovat yhtä lailla kasvattaneet pelaajamääriään vuosien saatossa.

Luonnollisesti pelistä on onnistuttu myös nappaamaan suuria voittosummia. Suurimmat keno-voitot voivat ollakin useiden miljoonien eurojen suuruisia. Lue lähemmin onnekkaista suomalaisista, jotka ovat saaneet osumat kaikkiin valitsemiinsa numeroihin kupongilla ja näin päässeet viemään kotiin elämää mullistavan jättipotin.

Suurimmat keno-voitot Suomessa

Suurimmat keno-voitot SuomessaMiljoonapotteja on onnistuttu voittamaan useasti etenkin 2010-luvun aikana. Suomen historian suurin voitto on ollut kaksi miljoonaa euroa ja se on voitettu kahdesti. Joskus voittaja on koostunut yhdestä henkilöstä, joskus kyseessä on ollut porukkapeli. Keno-voitot on voitu voittaa netissä tai ostamalla pelikuponki pelipisteestä.

Yhteensä keno jakaa kuitenkin satoja pienempiä voittoja, jotka eivät yllä miljoonaluokkaan, mutta nousevat yli 100 000 euron yläpuolelle. Vuoteen 2017 mennessä yli 100 000 euron voittoja oltiinkin jaettu jo 750 kappaletta. Niistä huimat 400 oli yli 200 000 euron voittoja ja 37 voittoa yli 500 000 euron suuruisia.

Hyvä voittopotentiaali onkin syy, miksi kenoa pelataan. Lisäksi se on helposti ymmärrettävä ja täten kaikkien pelattava rahapeli. Tutustutaan lähemmin Suomen historian suurimpiin keno-voittoihin ja siihen, kuinka monen ihmisen elämän ne ovat muuttaneet pelin vuosikymmenien mittaisen historian aikana.

2008: 2 miljoonaa euroa, Helsinki

Ihka ensimmäinen suurvoitto osui Helsinkiin vuonna 2008. Se tapahtui kierroksella 15 ja onnekas voittaja nappasi kahden miljoonan potin nettipelistä. Hän sai nauttia potista yksinään ja noutaa sen Veikkauksen Vantaan palvelupisteeltä. Tarkempaa henkilöllisyyttä ei ole paljastettu eikä sitä, mihin tuo suurvoitto lopulta käytettiin.

2011: 2 miljoonaa euroa, Turku

Vain muutama vuosi ensimmäisen tuplamillipotin jälkeen kenossa osuttiin taas kerran kahden miljoonan pottiin. Kierrokselta 34 napattu voitto meni turkulaiselle pelurille, joka osti kuponkinsa Itäharjun Prismasta. Hän jakaa edelleen keno suurimmat voitot -listauksen kärkisijan helsinkiläisen nettipelurin kanssa.

2018: 1,5 miljoonaa euroa, ympäri Suomea

Vuonna 2018 keno onnistui ilahduttamaan useampaa kotitaloutta kerralla. Kyseessä oli poikkeuksellinen kierros, koska saman kierroksen aikana 1,5 miljoonan pottiin osui kaksi nettiporukan kuponkia ja kummatkin niistä olivat 15 hengen porukkapelejä.

Täten 30 henkeä jakoi yhteensä 3 miljoonaa euroa keskenään, mikä tarkoittaa 100 000 euroa per kuponkiosuus. Se oli lisäksi ensimmäinen Kenon tähtitasolla saavutettu suurvoitto. Lisäksi pelipakettina oli kummassakin tapauksessa SuperTäyskeno. Se koostuu valikoiduista riveistä jokaiselta kenotasolta ja tähtitasolta eli tasolta 11.

Voittajia löytyi ympäri Suomea muun muassa Joensuusta, Vantaalta, Kuhmosta, Tampereelta, Helsingistä, Kuopiosta, Mikkelistä ja Eurajoelta. Heille päivämäärä 24.08.2018 jäi taatusti mieleen ikimuistoisena.

Suurimmat keno-voitot Suomessa 20212018: miljoona euroa, Kalajoki

Kalajokelainen onnenpekka ei taatusti uskonut silmiään tarkastaessaan elokuisena keskiviikkona vuonna 2018 Himangan K-marketista ostamaansa kenokuponkia. Sille nimittäin jaettiin yhden miljoonan euron voittopotti kierroksella 30. Voittopotin kruunasi kupongista löytynyt, kierrokselle arvottu kunkkunumero 9, jota ilman potti olisi jäänyt laihemmaksi.

Kalajokelaisille tuntui riittävän onnea muutenkin kyseisen kierroksen aikana. Hieman yli 12 000 asukkaan kaupunkiin osui nimittäin toinenkin suurvoitto: tällä kertaa 250 000 euron kokoinen. Se pelattiin Kalajoen St1-asemalla.

2020: miljoona euroa, Oulu

Uusi vuosikymmen pistettiin käyntiin miljoonavoitolla, jonka nappasi oululainen keno-pelaaja. Kauniina heinäkuisena perjantai-iltana oli taatusti mukava tarkistaa kenon ilta-arvontaan ostettua kuponkia, joka oli pelattu Oulaisten R-kioskilla.

Kuponkiin oli valittu kymppitason keno ja kunkkunumero, joka oli tällä kertaa myös resepti menestykseen, sillä kaikki nämä löytyivät kierroksen aikana. Voiton jälkeen voittajan tehtäväksi jäi vain suunnitella kesäinen matka Veikkauksen Helsingin pääkonttoriin lunastaakseen pottinsa.

Kenon kasinot Suomessa

Auli Wälkky

Kirjoittaja: Auli Wälkky
  • 141 artikkelia

Nimeni on Auli Wälkky ja olen ammatiltani psykologi. Olen valmistunut Aalto-yliopistosta. Olen hyvin ulospäinsuuntautunut, helposti lähestyttävä ja nautin ihmisten parissa työskentelystä. Nämä piirteet ovat auttaneet minua urallani eteenpäin. Työskentelin HR Managerina 2012–2016 ja olen edennyt urallani freelance-psykologiksi. Vuosien varrella minulle on kertynyt laaja työkokemus.

Suomi keno-voitot UKK

Miten kenossa voi voittaa?

Kenossa ostetaan pelikuponki, johon valitaan 2–10 numeroa seitsemästäkymmenestä numerosta tasosta riippuen. Pelissä arvotaan 20 numeroa ja kaikkien kupongista löytyvien numeroiden täytyy löytyä niiden joukosta, jotta pelaaja voittaa.

Voiko kenoa pelata ja voiko siinä voittaa netissä?

Veikkauksen lisäksi kenoa pelataan ahkerasti netin rahapelisivustoilla. Siellä pelivaihtoehtoja on runsaammin ja joissakin niistä voit valita jopa 15 numeroa 80 numerosta. Netissä pelatessa ei tarvitse odottaa virallisia arvonta-aikoja, vaan pelit pyörivät ympäri vuorokauden.

Pelaaja voi itse määrätä, kuinka monta kertaa haluaa pelata ja millä panoksella. Lisäksi rahapelisivustojen keno-voitot voivat olla progressiivisia jättipotteja ja huomattavasti Veikkauksen potteja suurempia. Täten netistä voit voittaa suurimmat keno-voitot.

Mikä on suurin suomalainen keno-voitto?

Suomen historian suurin kenosta saatu voitto on ollut kaksi miljoonaa euroa. Se on voitettu kaksi kertaa: vuonna 2008 Helsingissä ja vuonna 2011 Turussa.

Voiko kenoa pelaamalla rikastua?

Kenossa on kyse rahapelaamisesta, joka ei luonnollisesti koskaan tarkoita varmoja voittoja. Myös keno on täysin onneen perustuva peli, johon ei voi käyttää pelitaktiikkaa tai strategiaa. Täten sitä kannattaa pelata enemmänkin viihdemielessä, joskin isot palkinnot ovat aina mukava bonus ja saattavat osua kohdalle milloin vain.

Mikä on hyvä keno-strategia voittoon?

Kenoon ei tehoa yksikään taktiikka tai strategia, koska kyseessä on satunnaisuuteen perustuva onnenpeli. Voit käyttää vain uskomuksia pelatessasi. Loton tavoin voit esimerkiksi valita pelkästään onnennumeroitasi kupongille. Täten voit todellakin testata sen, toimivatko ne käytännössä. Yhtä lailla onnennumeroiden tarkastaminen on nopeampaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Please turn your device for the best gameplay
Käyttämällä tätä sivua hyväksyt evästeiden käytön. Käytämme evästeitä parantaaksemme verkkosivujen toimintaa sekä ehostaaksemme käyttäjäkokemustasi. Lisätietoja evästekäytäntösivuillamme.