Voiko pelimonopoli enää jatkua Suomessa?

5. desember 2019
Pelimonopoly

Suomessa on jo kauan aikaa toiminut pelimonopoli, jonka olemassaoloa selitetään rahapelaamisen sosiaalisten ja terveydellisten haittojen vähentämisellä. Suomea painostetaan nyt kuitenkin monelta eri taholta luopumaan tästä monopolista.

Veikkauksella on ollut monopoli asema Suomessa jo sen perustamisesta asti. Aikaisemmin toiminnan harjoittaminen oli jaettu kolmelle eri taholle, Veikkaukselle, Raha-automaatti Yhdistykselle sekä Fintotolle, jotka yhdistyivät pari vuotta sitten ja muodostivat nykyisen Veikkauksen. Vuoden 2019 aikana heränneet kohut Veikkauksen toiminnasta ovat kuitenkin saaneet monia tahoja miettimään sitä, onko tämä monopoliasema enää oikeutettua.

EU on myöntänyt poikkeusluvan Suomessa olevalle Veikkauksen monopolille, mutta nyt kun Ruotsikin on luopunut omasta monopolistaan, on EU kääntänyt katseensa Suomeen ja toivoo maalta samanlaista päätöstä. Suomi on ainoa EU-maa, jossa on pelimonopoli. ETA-maista Norjalla on monopoli. Suomen kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) onkin ryhtynyt tutkimaan, onko monopolin olemassa ololle enää oikeutusta.

Monopolin luopumiselle löytyy niin puolesta kuin vastaan puhujiakin. Eniten pelätään sitä, että monopolin poistuessa rahapelien mainostaminen lisääntyisi, mikä pahentaisi entisestään jo olemassa olevaa ongelmapelaamista.  Veikkauksen varoilla tuetaan myös monia erilaisia organisaatioita, joten monopolin poistamisella olisi vaikutusta näihin järjestöihin, sillä Veikkauksen jakamat tuet tulisivat todennäköisesti pienemään huomattavasti. Vuonna 2018 Veikkauksen tuotto yhteiskunnalle oli runsaat miljardi euroa.

Suomi seuraa nyt kuitenkin mielenkiinnolla sitä, millainen vaikutus monopolin poistamisella on ollut naapurimaa Ruotsissa. Jos Suomessakin otettaisiin käyttöön ulkomaisille rahapelejä tarjoaville tahoille lisenssijärjestelmä, saataisiin tätä kautta kerättyä Suomella verovaroja, jotka osaltaan kompensoisivat Veikkauksen menettämiä varoja. Koska arpajaislain uudistamisesta on ollut puhetta jo niin kauan, ja siihen ollaankin tekemässä muutoksia, voitaisiin samalla harkita lisenssijärjestelmän käyttöönottoa. Suomalaiset pelaavat jo nyt paljon ulkomaisilla kasinosivustoilla, joista Suomi ei saa minkäänlaisia verotuloja.

Ongelmapelaamisen ehkäiseminen ei ole enää syy pitää yllä monopolia, sillä lisenssin avulla ulkomaisia toimijoita voidaan vaatia seuraamaan ongelmapelaamista ja tarvittaessa puuttumaan siihen ja nettikasinot voivat vaatia pelaajia asettamaan itselleen pelirajat. Suomi voi laatia lisenssille säännöt, joiden rikkomisesta langetetaan toimijoille sakkoja. Tällä tavalla voitaisiin varmistaa se, että annettuja sääntöjä noudatetaan eikä ongelmapelaaminen lähtisi kasvuun. Nähtäväksi jää millaisen päätöksen Suomi tulee tässä asiassa tekemään, mutta selvää on se, että monopolin asema on saanut sellaisen kolauksen, että siihen on tultava jonkinlaisia muutoksia. Niitä vaativat sekä Suomen kansa, EU että ulkomaiset rahapelitoimijat.